Octifein Gisella - Elli

Rotu: Saksanpaimenkoira

elli

Sukupuoli: narttu

Syntymäaika: 26.8.2009

Kasvattaja: Merja Mäkelä, Kennel Octifein

Elli koiranetissä

Terveys

Lonkat: E/E

Kyynärät: 2/2

Juoksut: 07/10, 02/11

Yleistä

Elli saapui meille hieman yllättäen, vaikka toisesta harrastuskoirasta olinkin haaveillut jo pitkään. Näin siinä käy kun menee ihastelemaan viiden viikon ikäisiä karvapelleroita.. Puolustuksekseni voin todeta, että luulin oikeasti niiden kaikkien olevan jo varattuja, mutta kuinkas kävikään, pentueen ainokainen narttu olikin vapaana kun siitä näytti tulevan pitkävillainen :) Mutta eipäs ole tarttenut tätä päätöstä katua, Elli on osoittautunut oikein mukavaksi harrastuskaveriksi. Sen kanssa on kiva touhuta ja treenailla, sillä se on aina innolla mukana kaikessa mitä ollaan tekemässä. Hieman Elli ottaa liikaa paineita uusista ympäristöistä ja sen myötä keskittyminen oudoissa paikoissa on välillä tosi vaikeaa, mutta josko tähän iän ja harjoitusten myötä tulisi lisää varmuutta. Luonteeltaan Elli on kuuliainen ja tottelevainen. Sen kanssa ei ole tarvinnut vielä kertaakaan neuvotella siitä kumman sanaa on toteltava. Harmi kyllä terveystulokset tulee väistämättä vaikuttamaan harrastuksiin, mutta toivotaan silti Ellille pitkää ikää. Olisi ikävä luopua näin kivaluonteisesta koirasta liian aikaisin.

Elli